Kapteenin terveiset

Tätä kirjoittaessa aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämmintäkin on 8 astetta eli kohta saamme nauttia pelaamisesta huippukunnossa olevilla kentillämme, kunhan kevät muuttuu kesäksi. Toivottavasti saamme nauttia tänä vuonna lämpimistä ja aurinkoisista päivistä.

Muistetaan taas ne kolme tärkeää asiaa pelattaessa:

turvallisuus, kentän kunnosta huolehtiminen ja pelinopeus.

TURVALLISUUS

Kenttähenkilökunnalla on etuajo-oikeus aina. Odotetaan rauhassa että he antavat luvan lyödä palloa ettei sattuisi mitään vahinkoa. Muistetaan myös huutaa FORE kuuluvalla äänellä ja näyttää mailalla mihin suuntaan pallo lähti tai jos vaaraan yleensäkin on aihetta.

KENTTÄ

Muistetaan paikata lyöntijäljet ja haravoida bunkkeritkin kunnolla, myös kävelyjäljetkin…. Ajatellaan asiaa siltä kantilta että jos oma pallo sattuisi olemaan siinä kohdassa mikä jää korjaamatta tai bunkkeri haravoimatta (kävelyjäljetkin). Viheriöllä muistetaan myös käyttää griinihaarukkaa.

PELINOPEUS

Kävellään reippaasti omalle pallolle ja ollaan valmiina lyömään kun oma vuoro tulee, max 45s. Jos pelaaja käyttää aikaa esim. 1min joka lyöntiin ja pelaa tuloksen 80 aikaa kuluu 20 min enemmän ja jos pelaajia on neljä, aikaa kuluu 1h 20 min enemmän, jolloin kierrosaika olisi 5h 20min eli tällöin on aika mahdotonta päästä 4 ryhmässä 4 h tavoitekierrosaikaan. Yritetään myös pysyä edellä olevan ryhmän tahdissa ja jos jostain syystä menee kauemmin, olisi hyvä vilkuilla taaksekin, ettei kertyisi jonoa, ja päästää nopeammat ohitse. Saa toki pelata nopeamminkin 🙂

Tulemme järjestämään uusille Peuramaalaisille ja meillä pelioikeudella pelaaville tervetuliaisillan, pientä tarjottavaakin toki on. Illan antina ihan leppoisaa keskustelua talon tavoista, paikallissäännöistä, pelinopeudesta, turvallisuudesta jne. Kysymyksetkin ovat enemmän kuin tervetulleita illan aikana.

Päivät ovat keskiviikot 19.4.2017 ja 10.5.2017 Klo: 18.00 alkaen klubilla.

Aurinkoista ja hyvää kesän odotusta kaikille

Mikael Räisänen

Kommentoi

Vieritä ylös