Peuramaa Golf ry:n syyskokousuutisia

Yhdistyksen syyskokous pidettiin eilen torstaina 8.12.2011 Peuramaalla. Kokous sujui hyvässä hengessä ja miellyttävässä ilmapiirissä.

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Veli Laine. Yhdistyksen uusien sääntöjen mukaan hallitukseen valitaan vuosittain kapteeni tai ladykapteeni kahden jäsenen lisäksi. Tänä vuonna oli ladykapteenin vuoro ja ladykapteeniksi valittiin Sari Karesvuori. Jäseniksi valittiin Kim Aaltonen ja Mirja Tuisku. Tuomas Portaankorva jäi työesteiden vuoksi pois hallituksesta ja hänen tilalleen vuodeksi 2012 valittiin Jari Kohtamäki. Valinnat tehtiin yksimielisesti.

Toimintasuunnitelma hyväksyttiin ilman muutoksia. Jäsenmaksuihin hyväksyttiin pieni korotus yleisen kustannustason nousun ja Suomen Golfliiton jäsenmaksun korotuksen johdosta. Vuonna 2012 varsinaisjäsenen jäsenmaksu on 73 euroa ja vuosijäsenen 120 euroa. Juniorijäsenmaksu on edelleen 30 euroa ja liittymismaksu varsinaisjäseneksi 130 euroa.

VUODEN PEURAMAALAINEN 2011 on MIKAEL RÄISÄNEN.

Perusteluina muun muassa seuraavaa:

*aktiivinen, aina iloinen, hyvää peliseuraa

*toimi erittäin ansiokkaasti talkootehtävissä kesän isoissa kilpailuissa

JUNIORISTIPENDI myönnettiin TIMO VESALALLE, VEETI MÄHÖSELLE, TEEMU KOSKISELLE ja JULIUS RAURAMAALLE.

Yhdistyksen puheenjohtaja Veli Laine esitti yhdistyksen puolesta lämpimät kiitokset hyvin tehdystä työstä yhdistyksen ensimmäiselle toiminnanjohtajalle Kari Piipolle, joka lopettaa Peuramaalla 31.12.2011 ja lähtee maailmanympäripurjehdukselle.

Kiitos mukana olleille hyvästä kokouksesta!

Kommentoi

Vieritä ylös