Peuramaa Golf ry:n syyskokousuutisia

Yhdistyksen syyskokous pidettiin eilen keskiviikkona 4.12.2013 Peuramaalla. Kokous sujui hyvässä hengessä ja miellyttävässä ilmapiirissä.

Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Veli Laine. Sari Karesvuori valittiin edelleen jatkamaan yhdistyksen ladykapteenina ja hallituksen jäsenenä kaudeksi 2014-2015. Hallitukseen valittiin jäseniksi kaudelle 2014-2015 Marko Mononen uutena hallituksen jäsenenä sekä Kai Rajakaltio jatkokaudelle. Kapteeni Mika Räisäsen ja hallituksen jäsenten Matti Santasen ja Pasi Maunon kausi jatkuu vielä vuoden 2014. Valinnat tehtiin yksimielisesti.

Hallituksen ehdottama toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2014 hyväksyttiin yksimielisesti ilman muutoksia. Jäsenmaksuihin hyväksyttiin pieni korotus yleisen kustannustason nousun johdosta.

Vuonna 2014 jäsenmaksut ovat: varsinaisjäsen 79 euroa, vuosijäsen 130 euroa, opiskelijajäsen 53 euroa ja juniorijäsen 36 euroa. Varsinaisjäsenen liittymismaksu on edelleen 130 euroa.

VUODEN PEURAMAALAINEN 2013 on LIISA SANTANEN.

JUNIORISTIPENDI myönnettiin Henrik Kontrolle, Aleksi Heikkiselle, Teemu Koskiselle, Tommi Maunolle, Anniina Paatsamalle ja Lucas Silanderille.

Junioreitten Uudenmaan alueen reikäpelisarjan mestaruussarjan kultamitalit jaettiin Anniina Paatsamalle, Sonja Kontrolle, Kia Rajakaltiolle, Aleksi Heikkiselle, Henrik Kontrolle, Teemu Koskiselle, Juuso Lartelle, Veeti Mähöselle, Alex Portaankorvalle, Julius Rauramaalle ja Henri Salmiselle.

Yhdistyksen puheenjohtaja Veli Laine esitti klubitoimikunnan puheenjohtajana ja hallituksen jäsenenä toimineelle Mirja Tuiskulle yhdistyksen puolesta lämpimät kiitokset aktiivisesta toiminnasta.

Toiminnanjohtaja Juha Tuukkanen kertoi kokoukselle Peuramaa Golfin hienosta menestyksestä Golf Digest lehden kenttärankingissa. Porkkala kentän kunto oli arvioitu ylivoimaisesti parhaaksi ja Vanhan Peuran kunto neljänneksi parhaaksi kaikista kentistä. Porkkala kenttä voitti ja Vanha Peura tuli kolmanneksi paras hinta-laatusuhde -kategoriassa. Lisäksi Peuramaan asiakaspalvelu arvioitiin kaikista kentistä kolmanneksi parhaaksi ja Ravintola Gourmet Peuramaa neljänneksi parhaaksi golfravintolaksi.

Kiitos mukana olleille hyvästä kokouksesta!

Kommentoi

Vieritä ylös